Minulla oli kerran valtava ongelma muslimin kanssa. Olin ehkä noin 11-vuotias, kun kävelin naapuritalon ovelle ja koputin reippaasti. Luokkakaverini avasi oven, ja pyysin häntä kanssani ulos leikkimään. Hieman hankalana hän kertoi, ettei nyt pääsisi. Samassa hänen taakseen ilmestyi hänen isänsä, joka totesi minulle, etteivät pojat ja tytöt leiki keskenään. Minun kannattaisi kuulemma etsiä muita poikia leikkeihin ja antaa hänen tyttönsä leikkiä tyttöjen kanssa. Ongelma oli 11-vuotiaalle valtaisa.

Minulla oli onnekseni mahtava mahdollisuus kasvaa yhdessä muslimin kanssa. Luokkalaiseni tyttö oli suomalainen muslimi, jonka isä oli muuttanut tänne aikanaan Pohjois-Afrikasta. Tutustuin tytön kanssa jo ala-asteen alkupuolella, ja ystävyyttämme kesti aina yläasteen loppuun saakka. En käynyt hänen luonaan kylässä, mutta vietimme aikaa koulussa ja hän tuli usein kaveriporukan jatkeena meille kylään. Koulumatkakin oli yhteinen.

Minua uskonnot kiehtoivat jo lapsena. Olin pienenä kovinkin konservatiivinen ja kerroin esimerkiksi luokkatovereilleni, että minun esi-isäni eivät olleet apinoita. Olen kuitenkin kasvanut moisesta ajattelusta pois, toisin kuin eräs perussuomalainen kansanedustaja. Minua tietenkin ihmetytti tytön uskonto, sillä liki kaikki muut ympärilläni kuuluivat samaan kirkkoon. Lestadiolaisetkin olivat kummallisia, kun eivät katsoneet tv:tä, mutta tämä tyttö kuului ihan eri uskontoon.

Puhuimme uskonnosta paljon. Lainasin häneltä Mooseksesta kertovan piirroselokuvan ja hän kertoi isänsä korjanneen hänelle ne kohdat, jotka elokuvassa meni väärin. Mutta Mooses oli kuulemma myös Koraanissa. Puhuimme siitä, miksei hän syö sianlihaa. Tai että mikseivät muslimit usko Jeesukseen. Tai mitä ihmettä ovat marttyyrit.

Opin tytöltä islamista paljon. Ennen kaikkea sen, että ihmisiä me olemme kaikki. Ystävyyteni hänen kanssaan on varmasti vaikuttanut siihen, että en voi millään lokeroida islamia tai muslimeja yhden näkemyksen mukaan. En voi sietää sellaista näkökulmaa, että kaikki muslimit ovat sitä tai tätä. En ymmärrä islaminpelkoa tai sitä, että kuvitellaan heidän kaikkien tekevät jotain, mitä jotkin ääriryhmät tekevät.

Islamilla pelottelu on mielestäni surullista. Ääriryhmien raakuudet eivät ole mielestäni uskonnon syytä, vaan uskontoa käytetään verukkeena äärimmäisen köyhien ja epätasa-arvoisten ihmisten hyväksikäyttöön. Jos ongelma-alueiden valtauskonto olisi kristinusko, löytäisivät terroristit Raamatustakin kohtia, joilla oikeuttaa hirmutekonsa. On väärin vetää yhtäsuuruusmerkit uskonnon ja näiden ääri-ilmiöiden välille, kun maailma on pullollaan muslimeja, jotka elävät rauhallista ja tavallista elämää.

Tarvitaan rakentavaa keskustelua, jossa otetaan pöydälle kaikki asiat ja faktat. On totta, että islam ei leviä lähetystyön, vaan alueiden lainsäädäntöä muuttamalla. Jos Suomi on jo maailman islamilaisin maa, ei meillä liene ongelmaa? Ja jos uskonnon asema lainsäädännössä huolettaa, pitäisikö ensin pyrkiä estämään KD:n taistelu ihmisoikeuksia vastaan?

Peiliin on katsottava myös esimerkiksi naisten oikeuksista puhuttaessa: Huntu voi huolettaa, mutta jos feminismi ei muuten kiinnosta, niin silloin huntuhuoli on vain keppihevonen ja hurskastelua.  Hyvä esimerkki oli, kun syyrialaisnainen kertoi pakolaisillassa haluavansa olla kotiäiti. Somessa rähjättiin, että näinkö ne eivät päästä vaimojaan pois kotoa. Aiemmalla viikolla kaksi suomalaista kotiäitiä puhui Ylellä päivähoidosta. Heitä vaadittiin työelämään huomattavasti vähemmän, jos lainkaan.

Kirjoitin tämän blogin tätä kohtaa lukuun ottamatta jo 16. lokakuuta. En silloin vielä julkaissut sitä, mutta nyt Pariisin terrori-iskujen vuoksi ajattelin sen olevan ajankohtainen. Teko on tuomittava, eikä sitä voi perustella millään. Mutta vihaa ei voiteta vihalla. Toivon, että Suomi ei ikinä joudu kohtaamaan terrori-iskua. Mutta jos näin käy, joku kuitenkin sanoo: ”Mitä me sanoimme?” Meillä on Suomessa valtavia ongelmia, ja niistä on sanottava nyt. Kuka sanoi esimerkiksi heikoista mielenterveyspalveluista ennen kouluampumisia?

Tytön arabiankielinen nimi tarkoitti suomeksi rauhaa. Sitä minä tähän maahan ja maailman toivon. Kulttuurien kohtaaminen ei ole ongelmatonta, mutta asiaa ei ainakaan yhtään auta se, että pelkoja ja vihaa lietsotaan perättömillä tiedoilla. Kunpa jokainen tutustuisi niihin ihmisiin, joista puhuu. Silloin ei ehkä voisi sortua vääriin yleistyksiin.

 

Miikka Keränen

Vihreät
Rovaniemi