Sitä saattaa makoilla kaikessa rauhassa kotisohvalla, kun puhelin alkaa yhtäkkiä täristä ja vilkkua. Pääsisin kaupunginvaltuuston kokoukseen, sillä vihreistä vasemmistoliittoon loikannut Jarmo Huhtala oli estynyt. Ei muuta kuin kokousmateriaalit kainaloon ja äkkiä autolla kaupungintalolle.

Pieni moka siis kävi kokouksen järjestelyissä. Paikalle meinattiin kutsua vasemmistoliiton varajäsen, vaikka toki vaalijärjestyksen mukaan kutsu pitäisi tulla minulle. Olihan Huhtala alunperin osa vihreiden kolmihenkistä valtuustoryhmää. Saavuin siis myöhässä paikalle, ja olin hieman pihalla kaikesta, koska en ollut henkisesti varautunut kokoukseen.

Minun ja Huhtalan ääniero oli muuten vain 1 (yksi) ääni. Jos olisin saanut kaksi henkilökohtaista ääntä enemmän, olisin minä nyt varsinainen valtuuston jäsen: ja vihreillä olisi edelleen tuo kolme varsinaista paikkaa. Jokainen ääni siis ratkaisee, etenkin kuntavaaleissa.

Pakko myöntää: kokous meni osaltani hieman ohi. Olen joskus luvannut itselleni, etten koskaan olisi koko kokousta hiljaa, vaan tekisin asiakseni kommentoida jotain edes jotenkin. Mielestäni valtuustosalissa tuppisuuna istuvat valtuutetut ovat erittäin ikäviä. Toisaalta ei kannata kyllä puhua turhaan, koska silloin syö vain kaikkien yhteistä aikaa. Koska minulla ei tällä kertaa ollut mitään fiksua sanottavaa, istuin ja seurasin.

Ja pitäisi kirjoittaa tämä blogiteksti aina välittömästi kokouksen jälkeen, eikä twittien ja pöytäkirjan varassa kuukausia myöhemmin!

Toisaalta eipä muillakaan valtuutetuilla näytä aina käsiteltävät asiat niin suuresti kiinnostavan. Yleensä muiden ryhmäpuheenvuorojen aikana useammalla valtuutetulla on Facebook tms. auki tietokoneellaan. Ja mukanahan on myös kansanedustajia. Eikä siinä mitään pahaa ole, mutta kertoo ehkä nykypäätöksenteon turhasta byrokratiasta, kun ihmiset ehtivät kyllästyä yhteisiä asioita päätettäessä.

Kokouksen asialistalla oli kyllä tärkeitä asioita, mm. talousarvion osavuosikatsaus ja lähipalveluperiaatteet. Näihinkin olisi voinut perehtyä itse tarkemmin jo etukäteen, mutta varajäsenenä ei aina jaksa nähdä vaivaa, kun ei itse pääse paikalle asiaa edistämään. Toki valtuustoryhmäni varmasti tekisi työn puolestani, jos jotain haluaisin asialistalle esittää.

Uutta kokouksessa oli kallis näyttötaulu, jonka avulla puheenvuoroja pystyi havainnollistamaan myös PowerPoint-esityksillä. Perussuomalaisten puheenvuorossa käytettiinkin kuvitusta: Jostain syystä Suomen velka päätyi tapetille Rovaniemen kaupunginvaltuustossa.

Valtuustoaloitteista mieleeni jäi Micke Karin (kok) esittämä suojatie Lapin yliopiston ja Rantavitikan Salen välille. Kannatan sitä ehdottomasti, sillä siltä kohtaa tietä kävelee päivittäin lukuisia ihmisiä. Mielestäni suojateiden pitää noudattaa jalankulkijoiden luontaisia reittejä mahdollisimman hyvin – eikä niinpäin, että niillä yritetään ohjata jalankulkijat jonnekin muualle. Voin kertoa: Harva yliopisto-opiskelija jaksaa sakkojen (tai turvallisuutensa) pelossa kävellä suojatielle asti, kun lähtee hakemaan Salesta pientä naposteltavaa.

Saa nähdä, kauanko menee, että pääsen seuraavaan kokoukseen. Kova pyrkimys olisi siihen, että saisin paneuduttua paremmin kunnalliseen päätöksentekoon, etten olisi niin ö aapisen laidalla, kun käsitellään jotain minulle tuntematonta aihepiiriä.