Kaupunginvaltuuston kokous 16. kesäkuuta 2014 oli elämäni ensimmäinen. Olen toki saanut valtuustokokemusta jo Rovaniemen kirkkovaltuustossa vuodesta 2011, mutta kaupunginvaltuusto on paljon virallisemman oloinen. Siksi minua jopa hieman jännitti. Oli kuitenkin mukava nähdä tuttuja kasvoja niin seurakuntapolitiikasta kuin vaalikentiltä ylipäätään.

Ryhmässämme on vain kolme valtuutettua ja  olen nykyisin ensimmäinen varavaltuutettumme. Joudumme siis edistämään vihreää politikkaa pienestä vähemmistöstä, mikä lisää tarvetta puoluerajat ylittävälle yhteistyölle. Ja sehän minulle kyllä sopii!

Esityslista oli runsas. Aluksi käsittelimme Rovaniemen turvallisuutta. Muiden ryhmien puheenvuoroissa painotettiin mm. lasten parissa tapahtuvaa ennaltaehkäisevää työtä. Kun avioliittojen pelastaminen eroilta ja vanhusten liukastinestimet kengissä oli mainittu, pidin seuraavan puheenvuoron:

Arvoisa puheenjohtaja,

Haluan tuoda valtuuston tietoon, että Rovaniemi ei ole erityisen turvallinen kaupunki seksuaalivähemmistöjen edustajille. Tiedän tämän valitettavasti kokemuksesta, sillä olen saanut kokea uhkailua ja jopa väkivaltaa yksinomaan siitä syystä, että olen avoimesti ja julkisesti homoseksuaali.

Vähemmistöni turvallisuutta parannetaan parhaiten siten, että vaikutetaan asenteisiin ja tähän asenneremonttiin on hyvä myös kaupungin osallistua. Minkäänlaista syrjintää ei tietenkään saa sallia, ja kunnan tulee ottaa huomioon sateenkaariväki niin palveluntarjoajana kuin työnantajanakin. Kiitos.

Seuraava iso asia oli kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2013. Keskustelua riittii: isoissa asioissa ryhmät pitävät aina ryhmäpuheenvuoron. Valtuutetut käyttivät aikaansa runsaasti ja puheenvuoroja oli paljon. Onneksi Jorma Kuistio oli meiltä perehtynyt asioihin, ja piti meidän ryhmäpuheenvuoroja. Itse nostin seuraavan asian esille:

Arvoisa puheenjohtaja,

Haluaisin kiinnittä valtuuston huomion sivuille 72-74, joissa puhutaan Rovaniemen lukioista. Ensinnäkin toivoisin, että Rovaniemen ammattilukio osattaisiin eritellä aikuislukion alta selkeästi ja johdonmukaisesti erillisenä yksikkönä, sillä ovathan nämä koulutusmuodot toisistaan hyvin poikkeavia. Nyt ne menevät välillä iloisesti sekaisin.

Toiseksi toivoisin, että kaupunki ottaisi vakavasti sen potentiaalin, jonka ammattilukio mahdollistaa. Kuten sivulla 73 todetaan, Ounasvaaran lukio ja ammattilukio sijaitsevat nyt samoissa tiloissa, ja ”kahden lukion siirtyminen samaan toimipisteeseen antaa mahdollisuuden synergian hyödyntämiseen ja opetuksen kehittämiseen”. Toivottavasti ammattilukio ei kuitenkaan jää tässä Ounasvaaran lukion varjoon näiden hyvien tavoitteiden toteutuessa. Ammattilukion kehittäminen kun on satsaus tulevaan ja mahdollistaa myös paljon peräänkuulutetut innovaatiot. Rovaniemen mallin mukainen yhdistelmätutkinto voi olla koko Suomen toisen asteen koulutuksen lippulaiva. Kiitos.

Puheenvuoropyynnöt, Miikka Keränen ensi kertaa taululla.

Puheenvuoropyynnöt, Miikka Keränen ensi kertaa taululla.

Tähän väliin voisin kertoa hieman valtuustosalin elämästä. Parin tunnin välein pidettiin pieni tauko. Tauot eivät riittäneet kaikille, vaan valtuutettuja poistui salista hetkellisesti jatkuvasti. Muiden pitäessä puheenvuoroa muut kommentoivat ja puhuivat mielellään. Vieressäni istunut sdp:n Antti Liikkanen ilahduttavasti jutteli ja teki minulle kuva-arvoituksia. Selvästi minun pitää kerrata vuoden 1755 Lissabonin katastrofi sekä käydä kävelemässä kirkkolammella. Perussuomalaisten Pirita Nenonen muisti tauolla yhteisen automatkamme eduskuntavaalien ajalta.

Tauolla juttelin myös apulaiskaupunginjohtajalle sekä entiselle luokan opettajalleni, joka on nyt sivistyspalveluiden tuotanto-osaston osastonjohtaja. Tauolla tarjoiltiin salaattia ja suolaisia piirakoita: myös kasvissyöjät oli huomioitu.

Järkytyin siitä, että puhtaan pohjaveden kaupungissa tarjoiltiin pullotettua vettä valtuutetuille.

Kokouksen alussa twiittasin. #roivaltuusto -twiitit jäivät kuitenkin vähiin, koska akkuni oli loppumassa ja laturi kotona. Tiedänpä ensi kerralla, että jokaisella on omat pistokkeet, joilla ladata läppäreitä yms. Tietokoneet hurisivat ja tabletit olivat ahkerassa käytössä.

Esityslistalla olivat myös henkilöstöraportti, tilintarkastuskertomus, arviointikertomus ja talousarvion osavuosikatsaus. Ei siis ihme, että kokous kesti yli yhdeksään. Eli yli 5 tuntia.

Lopuksi jätettiin valtuustoaloitteita. Oma aloitteeni sai 30 allekirjoitusta, eli yli puolet valtuutetuista oli kanssani samaa mieltä.

Aloitteeni katutaiteen lisäämisestä löydät täältä!

Kokouksen loputtua oli oikeus syödä hyvin, kirjoittaa tämä ja laittaa nukkumaan. Opin ainakin sen, että asioihin pitää alkaa perehtymään entistä syvemmin ja ryhmän keskinäistä yhteistyötä pitää lisätä. Tästä on hyvä jatkaa!